Opetusministeriö asetti 8.2.2006 Mediataitojen ja -osaamisen kehittämisen toimenpideohjelma
-työryhmän, jonka tehtäväksi tuli laatia ehdotus toimenpideohjelmaksi mediataitojen
ja -osaamisen kehittämiseksi osana kansalais- ja tietoyhteiskuntataitojen edistämistä.
Työryhmän tavoitteena oli tehdä toimenpide-ehdotuksia, joissa pyritään ennakoimaan
tulevaisuuden mediataitojen ja -osaamisen tarpeita ja niiden saavuttamista kasvatuksen, opetuksen
ja opettajakoulutuksen avulla. Toimenpideohjelma keskittyy mediakasvatukseen esija
perusopetuksessa, lukiokoulutuksessa sekä ammatillisten perusopintojen yhteisinä painotuksina.
Työryhmä on huomioinut työssään myös eri koulumuotojen opettajien perus- ja
täydennyskoulutuksen kehittämistarpeet.
Työryhmän loppuraportti jakautuu kolmeen päälukuun siten, että ensimmäisessä luvussa
kuvataan työryhmän taustaa ja tavoitteita, määritellään työryhmän työn kannalta keskeisiä
käsitteitä sekä hahmotellaan mediakasvatuksen kenttää ja aiheeseen liittyvää keskustelua
laajemmin, myös eurooppalaisessa kontekstissa. Toisessa luvussa kuvataan mediakasvatuksen
nykytilaa perusopetuksen, lukiokoulutuksen ja ammatillisen peruskoulutuksen opetussuunnitelman
perusteiden kautta sekä pohditaan miten koulutusta nykyisin toteutetaan.
Samassa pääluvussa esitellään lisäksi mediakasvatuksen sisältymistä opettajien peruskoulutukseen
ja sen huomioonottamista opettajien täydennyskoulutuksessa. Toisessa luvussa tarkastellaan
myös laajasti mediakasvatuksen kentän toimijoita, sidosryhmiä ja käytössä olevia
materiaaleja. Kolmannessa luvussa esitetään toimenpide-ehdotukset, joihin työryhmä on
päätynyt mediataitojen ja -osaamisen kehittämiseksi osana kansalais- ja tietoyhteiskuntataitojen
edistämistä.
Työryhmän tuli saada työnsä valmiiksi 31.1.2007 mennessä. Opetusministeriö jatkoi
työryhmän toimikautta 30.3.2007 saakka. Työryhmä on kokoontunut 14 kertaa.